Blogi

Loading

10 faktaa sokeroinnin vaikutuksesta hygieniaan

Sokerointi on vanha tapa, ainakin jo ajalta 1300 ennen ajanlaskua. Uskotaan, että Nefertiti ja Kleopatra olisivat käyttäneet sokerointia ollakseen kauniita – eli karvattomia. Moni ajattelee vielä nykyisinkin, että nainen ottaa sokeroinnin miellyttääkseen kumppaniaan. Niin tai näin, sokerointi parantaa hygieniaa. Oikeasti tavoitteena on – ja pitäisi olla – vain naisen oma hyvä olo. Terveyden, puhtauden ja raikkauden merkitys kasvaa hyvinvoinnissa. Sokerointi on osa hyvää oloa.

Olen sokeroinut asiakkaita kahdeksan vuotta ja huomannut, että on monia asioita, joita naiset eivät tiedä intiimialueestaan, siitä kaikkein tärkeimmästä.

Tiedätkö sinä tämän sokeroinnista?

  1. Sokerointi ei vahingoita ihoa, kuten höyläys tai vahaus. Höylän tekemät pienet haavat voivat altistaa tulehduksille ja sairauksille. Sokeroinnissa iho pysyy ehjänä.
  2. Ihokarvat suojaavat kylmältä, viimalta tai hiekalta. Mutta mihin nykyaikana tarvitsemme karvojen suojaa? Käytämme vaatteita ja pikkuhousumme pestään usein.
  3. Kun limakalvokarvat poistetaan herkältä iholta, karva ei enää ärsytä limakalvoja.
  4. Sokeroinnin jälkeen intiimialue pysyy puhtaampana, sillä karvoihin väistämättä kertyy hikeä ja eritteitä.
  5. Sokerointi ei estä bakteeritulehduksia tai hiivaa, mutta bakteerit eivät enää pesiydy alueelle, mikä vähentää riskiä saada tulehduksia.
  6. Oikeanlaiset alushousut eivät hiosta. Eli käytä luonnonmateriaaleja alusvaatteissasi. Puuvillaa, pellavaa, silkkiä.
  7. Menetelmässä käytetään vain luonnon aineita, sokeria ja… , joten sokerointi yleensä sopii allergiselle.
  8. Sokerointi sopii myös herkälle, helposti ärsyyntyvälle iholle.
  9. Kun intiimialueella ei ole karvoja, rakastelussa ei synny ylimääräistä hankausta,
  10. Kuukautisten aikana on helpompi pitää itsensä puhtaana ja hajuttomana.

On totta, että intiimialueen ominaistuoksu muuttuu paremmaksi sokeroinnin jälkeen. Karvat kasvavat hennompina ja harvemmassa. Tiedän sen omakohtaisesti ja alan opiskelun kautta.

Kokeile sinäkin, niin huomaat, miten henkilökohtainen hygieniasi paranee!